|
PIKKALAN METALLITYÖNTEKIJÄIN AMMATTIOSASTO
NO 11 RY.
HISTORIA

Båtviks
Metallarbetarfackavdelning - Botvikin Metallityöväen ammattiosasto
no 11 ry. Tuossa
ammattiosaston nimi, joka perustettiin 6. päivänä maaliskuuta ja
merkittiin yhdistysrekisteriin 10. päivänä lokakuuta 1962.
Pikkalan Metalli os. 11, jota nimitystä nykyisin puhekielessä
lyhyempänä ilmaisuna käytetään, on siis noin 8 vuotta vanhempi kuin
Ammatillinen paikallisjärjestö. Ammattiosaston perustaminen
Pikkalaan tuli ajankohtaiseksi, kun silloinen Suomen
Kaapelitehdas alkoi siirtää tuotantoaan Helsingistä
Kirkkonummelle.
Järjestäytymisaste oli alussa tosi alhainen. Perustamisvuoden
lopulla jäseniä oli 27 ja vuoden 1963 lopullakin vain 29, vaikka
työntekijöitä Pikkalassa oli jo 267, prosentiksi tuli siis 10,8%.
Siitä kuitenkin alkoi tasainen kasvu ja Metallin lakkovuonna 1971
jäsen määrä oli noussut jo 560:een, työntekijöiden määrän ollessa
710. Järjestäytymistä mitattaessa saavutettiin siis jo kiitettävä
78,8% taso.
Tehtaan laajentuminen ja kasvukehitys toi, paitsi työtä ja
toimeentuloa paikkakunnalle, ay-liikkeen edunvalvojille ongelmia ja
monenmoista tarvetta olla hoitamassa jäsenistön asioita.
Pikkalan Metalli os. 11 oli ns. työpaikkaosasto vuoden 2007 syksyyn
asti. Jolloin Kirkkonummen Metallityöväen Ammattiosasto 342.
lakkautettiin ja Pikkalan Metallin toimialue laajeni koko
Kirkkonummen kattavaksi. Jäsen määrämme nousi noin 800 henkilöön.
Tuohon ammattiosaston nimeen palatakseni, niin nimenmuutos
alkuperäisestä kaksikielisestä nimestä nykyiseen tehtiin 28.1.1968
vuosikokouksessa. Ammattiosaston toimintaan ovat yritysjärjestelyt
aikaansaaneet monenmoista, sanoisinko ylimääräistä huolta jäsenistön
etujen puolustamisessa.
Fuusion kautta Suomen Kaapelitehdas Oy muuttui vuonna 1967
Nokia Kaapeli Oy:ksi. Vuonna 1990 yhtiöitettiin Nokian tehtaita
ja Pikkalassa tuli Nokia Alumiini ja Nokia Kaapeli Oy:t.
1995 Nokia myi alumiiniliiketoiminnan ja Nokia Alumiini sai uuden
nimen Nordic Aluminium, joka taas listautui Pörssiin 1997 ja
yhtiömuodoksi tuli Oyj. Myös Nokia Kaapeli myytiin ostajana
NKF Holding Hollannista, nimeksi tuli NK Cables, tämä
vuonna 1997. NK Cables yhtiöittää yksikkönsä ja pikkalassa toimi
1998 jälkeen NK Energy. Kunnes Tämän voimakaapelitoiminta
myytiin Pirellille vuonna 2000.Pirelli Cables and Systems
toimi Pikkalassa vuoteen 2005, kunnes se myi Pikkalan
kaapelitoiminnan Prysmianille. Kaapelia Pikkalassa tekee nykyisin
Prysmian Cables and Systems Oy, yhtiö on rekisteröity
Kirkkonummelle.
Tuossa matkan varella on myös kunnossapitotoiminta ns. ulkoistettu,
kun se aiemmin tehtiin omana työnä. Siis konekorjaus- ja huolto sekä
siivoustoiminta ja niitä tekevä henkilöstö on siirtynyt toisiin
ammattiosastoihin.
Edellä kerrotusta voi huomata, ei ole helppoa pysyä mukana ja voi
ymmärtää, että moinen meno aiheuttaa vähintäänkin epävarmuutta
ammattiosaston jäsenten keskuudessa.
Edunvalvontaa on kuitenkin tehty parhaan kyvyn mukaan. Aiemmin, kun
tehdas oli yhden omistajan alla oli meillä päätoiminen
pääluottamusmies ja useita osastonluottamusmiehiä. Nyt on
alumiinissa ja kaapelissa omat pääluottamusmiehensä ja toki myös
alueluottamusmiehiä..
Ammattiosaston toimintaa johtaa toimikunta, jonka suuruus nykyisin
on 11 varsinaista ja 11 varajäsentä. Puheenjohtajia on vuosien
varrella ollut 10, nykyinen Kaarle Brisk mukaan lukien.
Aiemmat puheenjohtajat ovat:
|
Åke Sundström 1962-1964 |
|
Nils Enlund 1965-1966 |
|
Pertti Miettinen 1967-1968 |
|
Hugo Ryynänen 1969-1979 |
|
Raimo Suominen 1980-1984 |
|
Olavi Jokela 1985-1992 |
|
Raimo Suominen 1993-1997 |
|
Pauli Mäkelä 1998-2004 |
|
Reijo Pikkarainen 2005-2008 |
|
Kaarle Brisk 2009- |
On vaikea Sanoisin mahdotonta tässä
yhteydessä lähteä kertomaan yksityiskohtaisesti missä ammattiosasto
on ollut aloitteellinen. Paitsi työpaikalla tarpeellisten työolojen
kehittämiseen liittyvien kysymysten esiin ottamiseen ja
korjaamiseen, kuten työsuojeluun/työturvallisuuteen, sosiaalitilojen
jne. parantamiseen on toimittu eri yhteistyöjärjestöjen kanssa.
|
 |

|